Sairaanhoitoa ja huolenpitoa. Ohjausta ja neuvontaa.


Sairaanhoitajan opissa

Toinen viikko meni fysioterapeuttien matkassa. Oli jo helpompaa keskittyä työn seuraamiseen ja oppimiseen, kun ihmiset ja paikat alkoivat olla tuttuja. Monia suoraan käyttöön tulevia oppeja tarttui lähihoitajaopiskelijankin mukaan, ja sinne kuuluisaan ”takataskuun”. Aha-elämyksiä myös itselleni, kuten ison vaahtomuovisen rullan päällä makoilu ja sen avulla selän, ja olkapäiden rentouttaminen ja oikeaan asentoon saaminen. Näytti hurjalle ja mahdottomallekin alkuun, mutta tuntui todella hyvälle! Jatkoon!

Kolmas viikko toi tullessaan sairaanhoitajan mukana olemisen. Mielenkiintoista oli nähdä kuntouttamisen eri puolia, nyt ehkä enemmän lääkinnälliseltä kannalta. Päivän aikana raportoitiin vuorolta toiselle, kirjattiin asioita, otettiin asiakkaita vastaan, ohjattiin eteenpäin, varattiin lääkäriaikaa, ja tarvittaessa toimitettiin myös sairaalahoitoon. Toki viikon aika myös tutkittiin erilaisia iho-oireita, paikattiin pikkuhaavoja, putsattiin niitä, merkattiin kynällä ihoon haavan punoitusalue tarkkailua ja lääkäriä varten, mitattiin verenpainetta, neuvottiin verenpaineeseen liittyvissä asioissa. Samoin ohjattiin ja neuvottiin lääkkeiden käytössä, ravintoasioissa ja auringolta suojautumisessa. Oli hieno huomata, että Hoito- ja huolenpitojaksoltani moni asia oli jo tuttuakin tutumpaa ja muistissa!



Olin myös mukana lääkärin vastaanotolla, kun asiakkaille oli varattu kuntoutuksen päättyessä lopputarkastus. Paikalla oli myös sairaanhoitaja, ja asiat käytiin läpi ruotsiksi, hieman espanjaksi, jota asiakkaalle tulkkasi sairaanhoitaja. Kuntoutusjakson vaikutus näkyy tuloksissa, kun verrataan alku- ja lopputestejä ja kartoituksia ja keskusteluja. Jakso alkaa ja päättyy lääkärin konsultaatioon.

Positiivisuus ja myönteisyys

Todella usein asiakkaiden kanssa keskustellessa korostuu ilmaston merkitys jakson aikana, sekä vertaistuen saaminen. Nämä yhdistelmänä auttavat tsemppaamaan ja jaksamaan, vaikka oman sairauden kanssa olisi haastavaa. Vertaistuen merkitys on valtava – henkinen tuki saman kokeneelta, ja ihan käytännön neuvojen vaihtaminen ja jakaminen. Iso juttu!



On ollut hienoa nähdä miten elämänilo, ja tahto voida paremmin on täällä käsinkosketeltavissa. Nauru, tietty positiivisuus ja myönteisyys ovat tärkeitä, ja niissä myös asiakasta voidaan tukea omalla suhtautumisella, asiakkaan kuulemiselle, ja omalla tekemisellä. Positiivinen ote hoitotyössä on mielestäni kulmakiviä kokonaisvaltaiseen onnistumiseen. Tuntui todella mukavalle, kun eräs asiakas halusi jutella ja kiittää minua siitä, että vaikka olen opiskelija ja on varmasti jännää, uusi ympäristö ja työkieli ”vieras”, niin olen aina hymyilevä ja positiivinen. Kiitos, tack, gracias, thank you! Ajattelen elämästä niin, että lasini ei ole puoliksi täynnä, tai tyhjä, vaan lasin voi aina täyttää uudelleen. Ehkä se näkyy myös ulospäin tekemisessäni. Näihin tunnelmiin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Olipa reissu! Wau!

Ekan viikon anti

Miten sitten pääsee kv-työssäoppimiseen?