Tekstit

Olipa reissu! Wau!

Kuva
Miltä nyt tuntuu? Perinteinen urheilusuoritus-kysymys sopii tähänkin! Mihin aika katoaa, miksi päivät kulkevat niin nopeasti? Onneksi muistot elävät ja hienoihin hetkiin voi palata aina uudestaan. Kuvia on satoja ja taas satoja tallessa. Tätä kirjoittaessa on näyttöviikko Suomessa menossa kovaa vauhtia ja kesäloma odottaa kulman takana. Tuntuu, että vastahan lähdin Teneriffalle, ja olen ollut jo muutaman viikon Suomessa. Hyvä hetki vetää yhteen Teneriffan työssäoppimisen fiiliksiä. Olen todella onnellinen, siitä että sain kokea jotain näin hienoa. En unohda varmaan ikinä tiettyjä asioita, joita sain kokea saarella. Miten jännitti lähteä reissuun, kuinka outoa ja vierasta kaikki oli alkuun. Asuinympäristö, liikkuminen, kaupassakäynti, työkaverit, asiakkaat, vieraat kielet. Huh. Miten hienoa oli istua vuoren rinteellä vappuaattona katsellen, kun aurinko vaipuu mereen, huomata edistyneensä kielissä, kokea onnistumisen iloa asiakkaiden kanssa, tiedostaa pärjäävänsä maailmalla ihan

Miten sitten pääsee kv-työssäoppimiseen?

Kuva
Rahoitus  SDO on mukana opetushallituksen tukemissa verkostohankkeissa. Erasmus+ hankkeissa rahoitus kattaa yleensä n. matkakulut kohteeseen, sekä asumisen. Rahoitus on taulukoitu kohdemaittain. Minun vaihtoani tukee taloudellisesti Together-hanke. Voit lukea lisää täältä SDO:n sivuilta . Vaihtokohteeni Teneriffa on elämisen suhteen edullinen paikka, mutta asumisen kustannukset ovat huimat. Paikalliset ovat myös kiukkuisia asumiskustannusten nousuun. Samalla tavalla, kuin muuallakin Espanjan turismin täyttämissä kohteissa (Barcelona, Mallorca jne.). Turismi on niin valtavaa, tulijoita paljon, ja se nostaa asumisen hintatasoa. Ei voida puhua samana päivänä esim. manner-Espanjan ja tämän saaren asumiskustannuksista. Pienehköt kaksiot, jopa yksiöt maksavat karkeasti 700-1500€/kk riippuen sijainnista ja muista seikoista. Kyllä, luit aivan oikein! Itse olin oma-aloitteinen ja etsin asuntoa Suomesta käsin netin kautta, ja onnekkaasti sellaisen löysinkin. Asun noin 6 km:n pääs

Sairaanhoitoa ja huolenpitoa. Ohjausta ja neuvontaa.

Kuva
Sairaanhoitajan opissa Toinen viikko meni fysioterapeuttien matkassa. Oli jo helpompaa keskittyä työn seuraamiseen ja oppimiseen, kun ihmiset ja paikat alkoivat olla tuttuja. Monia suoraan käyttöön tulevia oppeja tarttui lähihoitajaopiskelijankin mukaan, ja sinne kuuluisaan ”takataskuun”. Aha-elämyksiä myös itselleni, kuten ison vaahtomuovisen rullan päällä makoilu ja sen avulla selän, ja olkapäiden rentouttaminen ja oikeaan asentoon saaminen. Näytti hurjalle ja mahdottomallekin alkuun, mutta tuntui todella hyvälle! Jatkoon! Kolmas viikko toi tullessaan sairaanhoitajan mukana olemisen. Mielenkiintoista oli nähdä kuntouttamisen eri puolia, nyt ehkä enemmän lääkinnälliseltä kannalta. Päivän aikana raportoitiin vuorolta toiselle, kirjattiin asioita, otettiin asiakkaita vastaan, ohjattiin eteenpäin, varattiin lääkäriaikaa, ja tarvittaessa toimitettiin myös sairaalahoitoon. Toki viikon aika myös tutkittiin erilaisia iho-oireita, paikattiin pikkuhaavoja, putsattiin niitä, merkatt

Ekan viikon anti

Kuva
Mitä ensimmäisellä viikolla tapahtui? Ensimmäisen viikon aikana olen ollut kahden fysioterapeutin matkassa, ja yhden päivän hoitoavustajan mukana. Sovimme, että ensimmäisen viikon aikana keskityn seuraamaan heidän työskentelyään katsellen ja kuunnellen, ja totta kai kysyen. Pienissä asioissa olen myös jo auttanut, ja toki jutellut asiakkaiden kanssa. Tänne tullessa asiakkaalle tehdään ja kirjataan alku- ja lopputestit. Tapauksesta riippuen tavataan lääkäriä, sairaanhoitajaa, fysioterapeuttia, toimintaterapeuttia jne. Fysioterapeuttien mukana olen päässyt seuraamaan erilaisia testejä, ja kartoituksia, ja ohjattua toimintaa. Kuntoutusjakson aikana asiakkaalle on omaa henkilökohtaista ohjelmaa, ja hän pääsee myös ohjattuihin ryhmiin mukaan. Omaa kuntouttavaa ohjelmaa voi olla esimerkiksi fysioterapeutin kanssa yhdessä tasapainoon keskittyvää ohjausta ja harjoituksia. Myös kotiin saa mukaan ohjeita, miten jatkaa itsenäisesti. Ryhmiä taas on monenlaisia esimerkiksi k